Gwalch Gwraig

KUOLLUT 14.03.2017

VH11-026-0032
punaruunikko welsh cob (sektio D), tamma, 149 cm
*14.09.2010 (4v. 30.09.2010)

Kasvattaja: Gwalch Welsh -- Omistaja: elen (VRL-01863)

Re 110 cm -- Ko III B

Gwalch Gwraigin hankinta oli taas yksi näistä kuuluisista "oho, ostin uuden ponin" -tapauksista. Olin nähnyt tamman nuorena ja ihastuin jo tuolloin kauniin pyöreärunkoiseen poniin. En kiireiden takia jaksanut sen kummemmin välittää kuullessani Gwraigin olevan myynnissä, mutta jollain ilveellä tamman kasvattaja onnistui myöhemmin ympäripuhumaan minut ja tässä sitä ollaan uuden ponin omistajia. Gwraig eli tutummin Raisa on varsin lupaavan oloinen ja onkin jo ehtinyt aloittelemaan uraansa kasvattajansa luona, tästä on hyvä jatkaa kohti kilparatoja.

Luonteeltaan Raisa on hieman yrmy ja se viihtyykin parhaiten omissa oloissaan. Välillä ihan harmittaa nähdä varsin suloinen tamma luimistelemassa, se on paljon kauniimpi korvat hörössä ja pirteä katse silmissä. Yrmyily ei kuitenkaan ole pahansuopaista vaan tamma kertoo selkeästi, että tarvitsee omaa rauhaa. Raisa onkin majoitettu tallin rauhallisimpaan osaan ja sen karsinassa ei roikuta turhan takia. Tärkeää on kuitenkin pitää Raisan kanssa selkeät rajat ja palkita ainoastaan hyvästä käytöksestä, Raisa testailee rajojaan ajoittain ja sille ei saa antaa piiruakaan periksi. Muita hevosia kohtaa Raisa on varsin varovainen ja alistuu herkästi, riitaa se ei rupea haastamaan koskaan. Hoidettaessa Raisa on paras laittaa kahdelta puolelta kiinni, muutoin tamma saattaa hieman seilata narun päässä sinne sun tänne. Hoitotoimenpiteet onnistuvat sujuvasti ja Raisan kanssa puuhailu on yleensä ihan mukavaa. Taluttaessa Raisa kulkee yleensä varsin siivosti narun päässä ja sen kanssa ei tarvitse mitään erikoisjärjestelyjä. Tosin vieraissa paikoissa se saattaa olla tavallista säpäkämpi ja tällöin taluttaja saa olla tarkkana.

Ihastuin Raisaan heti kun kiipesin sen selkään ensimmäistä kertaa. Tamma tuntuu mahdottoman eteenpäinpyrkivältä ja terhakalta ratsastajan alla. Mikään hurjaa vauhtia kiitävä hurjimus Raisa ei kuitenkaan ole vaan se on ihanteellisesti esteponille sopivan eteenpäinpyrkivä ja innokkas liikkumaan. Raisalla ratsastaessa on hyvä unohtaa kädellä ratsastaminen täysin ja keskittyä vaikuttamaan mahdollisimman paljon istunnalla ja jalalla. Pehmeäkätisen ratsastajan kanssa Raisa rentoutuu yleensä nopeasti ja hakeutuu kuolaimelle. Tällöinkin tulee olla tarkkana, ettei tamma vedä itseään virkkuukoukuksi ja varmistaa takajalkojen aktiivinen työskentely. Esteponina Raisa on varmasti melko monen unelma. Tamma on varma hyppääjä, nopea käännöksissään eikä kuumene yli äyräiden. Hypätessä Raisaa tulee silti ratsastaa joka hetki, muutoin yksin jäädessään se saattaakin tökätä esteelle. Kun yhteistyö ratsastajan kanssa pelaa niin Raisa hyppää hyvällä tekniikalla isojakin esteitä ja näyttää nauttivan siitä suuresti.

Gwrddywal Re
Welsh Cob (D), 140 cm

VWY-II, YLA3

Hijacker Ross
Welsh Cob (D), 139 cm
Dear Boliau
Welsh Cob (D), 141 cm
Blynyddol Zinc
Welsh Cob (D), 138 cm
Golau'R Haul
Welsh Cob (D), 140 cm
Bachgen Da
Welsh Cob (D), 147 cm
Racy Fiend
Welsh Cob (D), 138 cm
Gwalch Crystin
Welsh Cob (D), 151 cm
Crefwrd Fflewdwr
Welsh Cob (D), 155 cm
Bryniforn Ffowc
Welsh Cob (D), 151 cm
Crefwrd Miraine
Welsh Cob (D), 154 cm
Gwyndaf Anwen Lowri
Welsh Cob (D), 149 cm
Gwyndaf Blodwen
Welsh Cob (D), 150 cm
Gwyndaf Creirwy Dwyn
Welsh Cob (D), 146 cm

Meriitit

Champion -arvonimi myönnetty 06.03.2012

Yleislaatuarvostelun tilaisuus 31.01.2012
35 + 34 + 24 + 31 = 124p. YLA2

Ponikantakirjan tilaisuus 15.12.2011
16 + 18 + 20 + 17 = 71p. KTK-II
- Hyvänpuoleiset tyypit, hyvä sukupuolileima, hieman lihakseton takaosa, supistunut etusääri
- Hyvä leimat, lyhyehkö kaula.


VWY:n laatuarvostelun tilaisuus 25.03.2012
6 + 5 + 6 + 23,5 + 5 = 45,5p. VWY-II

Jälkeläiset

*01.10.2013 t. Llygedyn Gaenor (i. Puisto's Bravery)
*05.03.2013 o. Llygedyn Galahad (i. Ffraid Caerau)
*01.03.2012 o. Llygedyn Gwalchmai (i. Criallt Serennog Ddu)
*10.11.2011 t. Llygedyn Pennaeth (i. Llygedyn Penrith)
*07.11.2010 t. Gwalch Rosina (i. Gwalch De Niro)

Kilpailusijoitukset

51 sijoitusta
30.10.2011 Mewian Welsh, 130 cm - 1/10
28.10.2011 Mewian Welsh, 130 cm - 1/10
28.10.2011 Mewian Welsh, 80 cm - 3/29
28.10.2011 Mewian Welsh, 60 cm - 1/12
27.10.2011 Mewian Welsh, 90 cm - 1/31
26.10.2011 Mewian Welsh, 120 cm - 2/10
23.10.2011 Littlebury, 120 cm - 3/25
23.10.2011 Littlebury, 70 cm - 5/36
22.10.2011 Littlebury, 60 cm - 1/33
28.09.2011 Cwmnantcol, 90 cm - 2/25
27.08.2011 Paraatiponit, 120 cm - 2/12
26.08.2011 Paraatiponit, 110 cm - 1/14
26.08.2011 Stal Lycan, 50 cm - 3/24
25.08.2011 Paraatiponit, 130 cm - 1/8
25.08.2011 Stal lycan, 60 cm - 2/28
24.08.2011 Paraatiponit, 110 cm - 2/14
23.08.2011 Paraatiponit, 120 cm - 1/12
22.08.2011 Paraatiponit, 110 cm - 2/14
21.08.2011 Stal Lycan, 60 cm - 4/28
21.08.2011 Paraatiponit, 120 cm - 3/12
20.08.2011 Riimin talli, 40 cm - 2/18
20.08.2011 Paraatiponit, 130 cm - 2/8
19.08.2011 Paraatiponit, 110 cm - 2/14
18.08.2011 Paraatiponit, 120 cm - 2/13
18.08.2011 Paraatiponit, 110 cm - 1/14
27.06.2011 Moar KK, 90 cm - 4/65 
25.06.2011 Moar KK, 90 cm - 1/65
22.06.2011 Moar KK, 90 cm - 7/65
12.06.2011 Moar KK, 90 cm - 6/90
09.06.2011 Moar KK, 90 cm - 8/65
08.06.2011 Moar KK, 90 cm - 2/90
04.06.2011 Moar KK, 90 cm - 1/90
05.05.2011 Wisdom Welsh, 100 cm - 5/40
28.10.2010 Trystan Welsh, 100 cm - 3/29
01.10.2010 Paraatiponit, 100 cm - 4/26
29.09.2010 Paraatiponit, 100 cm - 3/26
17.09.2010 Paraatiponit, 100 cm - 1/23
13.09.2010 WPRC, 100 cm - 2/45

06.11.2011 Mewian Welsh, Helppo B - 2/26
03.11.2011 Mewian Welsh, Helppo A - 3/24
02.11.2011 Mewian Welsh, Helppo B - 1/26
02.11.2011 Mewian Welsh, Helppo C - 4/18
23.10.2011 Littlbury, Helppo C - 2/44
15.10.2011 Mewian Welsh, Helppo B - 6/43
13.10.2011 Mewian Welsh, Helppo B - 5/43
11.10.2011 Mewian Welsh, Helppo A - 6/43
26.08.2011 Paraatiponit, Helppo B - 4/19
23.08.2011 Paraatiponit, Helppo A - 4/19
22.08.2011 Paraatiponit, Helppo A - 1/17
21.08.2011 Paraatiponit, Helppo A - 4/17
20.08.2011 Paraatiponit, Helppo A - 1/17

Näyttelytulokset

Ainoastaan sertit

15.03.2012 Duren - LKV1/12 IrtoSERT, JS (pt. Isla P.)
19.01.2012 Cwmnantcol - LKV1/12 MVA-SERT (BIS5), JS (pt. Elisa A.)
26.10.2011 WPRC - LKV3/12 IrtoSERT, JS (pt. Anniina K.)
01.10.2011 Cwmnantcol - LKV2/10 IrtoSERT, JS (pt. Kati K.)

Showkilpailut

Ainoastaan championit

20.10.2011 Paraatiponit, Reserve Ridden Champion I
17.10.2011 Paraatiponit, Ridden Champion I
10.10.2011 Aelwen Welsh, Ridden Champion I, Overall Supreme Champion
09.10.2011 Aelwen Welsh, Ridden Champion I
07.09.2011 Gwalch Welsh, Ridden Champion I

29.08.2011 Paraatiponit, Reserve Driven Champion I


ISHW Evaluation

Breed- & Sex-type 10/10 pts.
Head, neck, body 9/10 pts.
Legs 8/10 pts.
Movement, walk 7/10 pts.
Movement, trot 7/10 pts.

Diploma ~ 41/50 pts.
Judge: Luciana, Sim Horses International


Valmennukset & päiväkirjamerkinnät

Päiväkirjamerkintä -- Näyttelykehien kiertämistä on jatkettu ja tulostakin on syntynyt suureksi iloksemme, Raisa on tällä hetkellä yhden IrtoSERTin päässä Champion-arvonimestä. Tämän lisäksi tamma on ilmoitettu mukaan joulukuun ponitammojen kantakirjaustilaisuuteen. En odota ihmeitä, mutta olisi hienoa saada edes kolmospalkinto kotiinviemisiksi. Kantakirjauksen jälkeen on Raisalle edessä vielä laatuarvostelu sekä mahdollisesti myös seuraavan sulhasen valinta.

Päiväkirjamerkintä -- Raisa on lopetellut uraansa kilparadoilla ja tamma saikin pitää lomaa varsomisen merkeissä. Tulokas oli kaunis tammavarsa joka sai nimekseen Llygedyn Pennaeth. Raisa sekä varsa voivat hyvin ja vieroituksen jälkeen on Pennaethilla edessä muutto uudelle omistajalleen. Raisa tulee vielä jatkamaan uraansa näyttelyiden muodossa, tulokset ovat jo nyt kannustavia.

Päiväkirjamerkintä -- Raisan kanssa on nyt kilpailtu oikein olan takaa ja onneksi tulostakin on syntynyt. Esteponina Raisa on osoittautunut melkoiseksi ruusukehaiksi ja hyppää helposti 130 cm ratoja. Kouluaitojen sisäpuolella menestys on jäänyt hieman pienemmäksi, mutta tamma suorittaa tasaisesti Helppo B-A kouluratoja tarvittaessa.

Päiväkirjamerkintä -- Ilmoitin Raisan mukaan ISHW:n rakennearviointiin vaikka alunperin tarkoitus oli jättää tamman kanssa tämmöiset väliin. Raisa esiintyi mukiinmenevästi, ei mikään loistelias liitokavio kun piti tuijotella muita hevosia ajoittain. Tulokseksi tamma sai korkeimman mahdollisen palkinnon eli Diploman. Olen hyvin ylpeä tammasta!

Päiväkirjamerkintä -- Valmentautuminen Raisan kanssa keskeytyi ilkeästi kun valmennuksessa menimme mukkelismakkelis okserin sekaan johtuen pienestä arviointivirheestä. Muuten selvisimme mustelmilla, mutta Raisa sai reisilihakseensa revähdyksen jota nyt paranellaan rauhassa. Eläinlääkärin ja hierojan mukaan tamman pitäisi olla täydessä kunnossa melko pian, mutta treeni aloitellaan kuitenkin varovasti. En halua hajoittaa näin hienoa ponia nuorella iällä.

Päiväkirjamerkintä -- Treenailun ja muun puuhan ohella on Raisan suhteen ollut hieman juttua, että ehkäpä tamma pitäisi astuttaa ennen kilpailemisen jatkamista. Tämä syö kuitenkin helposti yli vuoden aikaa ja ajatus onkin vasta täysin harkinnassa. Orivalintakin on vielä aivan auki, mutta onneksi sopivia ehdokkaita on useampi joista pääsee valitsemaan.

Päiväkirjamerkintä -- Ensimmäinen virallinen estevalmennus oli tänään vuorossa Raisan kanssa ja onneksi valmentajamme näytti tykkääävän tammasta. Tunnilla hypättiin paljon jumppasarjoja ja pieniä esteitä. Raisa suoriutui tehtävistä hienosti ja varsinkin jumppasarjoilla tamma tuntui innostuvan.

Päiväkirjamerkintä -- Raisan liikutusohjelma rupeaa saamaan muotoa ja näillä näkymin tamman pitäisi päästä kilpailemaan jo melko pian. Yleiskunto Raisalla oli melko hyvä, mutta vähän ratsastettu tamma kaipaa vielä hieman töitä ennen kuin sen kanssa kehtaa lähteä kotikentän ulkopuolelle. Tähtäimessä ovat melko varmasti ensialkuun pienet esteluokat ja katsotaan mihin suuntaan siitä lähdetään.

Päiväkirjamerkintä -- Raisa on ollut nyt muutaman viikon uudessa kodissaan ja pikkuhiljaa rupeaa tuntumaan, että tamma alkaa kotiutumaan tänne. Ensimmäinen viikko meni varsin hiljaisessa tunnelmassa, tamma kökötti joko karsinansa taikka tarhansa nurkassa ja söi myös varsin vähän. Ruokahalu on onneksi tuosta parantunut ja tammaa tarkoitus yrittää laittaa isompaan tarhaporukkaan.

Päiväkirjamerkintä -- Samperi! Olen pitkään jo yrittänyt pitää mieleni poissa uusien ponien hankkinnasta ja tänään kävi paha repsahdus. Sen johdosta omistukseeni tuli kaunis, nuori ja terhakka tamma Gwalch Gwraig. Pian ostopäätöksen tekemisen jälkeen kävin kirjoittamassa tammasta kauppakirjat kuntoon ja Raisa lähti matkaani kun traileri sattui olemaan mukana... Onneksi tuli vain yksi poni, muutenkin noita on jo liikaa.

Virtuaalihevonen | A SIM-game horse