CR Black Mist

KUOLLUT

VH06-026-3709
Welsh Cob (sektio D), tamma, 145 cm, ruunikko
s. 25.11.2001, 4v. 25.01.2002

Kasvattaja: Siittola Coralle - Omistaja: elen (VRL-01863)

Re 120 cm -- Ko III A
Estepainotteinen ratsu

VWY-II - YLA2


CR Black Mist vanhan ponisiittolan, Corallen, kasvattama ponitamma jolla on ollut hyvin värikäs elämä. Varsana tamma myytiin ensin Koululaakson Talleille jossa se asui pienen hetken, siirtyi sitten takaisin kasvattajalleen josta ostin tamman itselleni. Omistuksessani Minttu ehti asua jonkin aikaa ja siirtyi sitten April Hill Welsh Cobsin omistukseen. Siellä Minttu asui suurimman osan elämästään ja varsoi pari erittäin hienoa varsaa. Kun AHWD lopetti niin siittolan omistaja kysyi haluaisinko ottaa tamman takaisin ja en olisi missään nimessä voinut vastata ei.

Nuorempana Minttu oli todellinen sähikäinen ja siinä oli raavaamalla miehelläkin pitelemistä. Yhä nykyäänkin tamma ottaa välillä lisäkierroksia mitä ihmeellisimmistä syistä. Se ei kuitenkaan enää hypi niin draamaattisesti pystyyn tai käy makaamaan kun olisi aika kiivetä trailerin kyytiin. Perusluonteeltaan Minttu on hyvin utelias ja kiltti, muita hevosia kohtaan tamma osaa olla hyvinkin julma ja monet hevoset tarhailulaumassa väistävät sitä salamannopeasti. Kärsivällisyyttä Mintulta ei pahemmin löydy ja varsinkin ruoka-aikaan tamma hyörii ja pyörii karsinassaan ja joskus kolisuttelee seiniä. Komentamalla tamma kuitenkin yleensä asettuu ruotuun odottamaan ruokaansa hiljaa. Ruoka-aikaan tammaa ei muutenkaan kannata häiritä, vastassa on luimisteleva ponitamma. Hoidettaessa Mintun voi huoltaa joko käytävällä tai karsinassa, jossa se kannataa sitoa kiinni. Pesupaikalla tamma steppailee melko lailla, pesemisestä tai yleensäkään vedestä Minttu ei pidä. Sadekelillä tamma seisoo korvat lurpallaan tarhassa ja tulee juoksujalkaa talliin kun sen hakee sisään. Hoitotoimenpiteet sujuvat yleensä hyvin kunhan sessio ei kestä liian pitkään. Kotona Minttu on jo melko asiallinen ja sitä voi talutella pelkällä riimunnarulla ympäristössä. Vierailla paikoilla tammalla tulee olla ehdottomasti rautaa suussa tai muuten se kiikuttaa taluttajaansa minne sattuu.

Satulaan nouseminen on Mintun kanssa aina melkoisen mielenkiintoista. Satunnaisesti tamma malttaa seistä paikallaan sen pienen hetken kun ratsastaja kipuaa kyytiin, mutta normaalisti tätä värittävät ravaamaan lähteminen tai säpsähtely. Yleisesti ottaen Minttu on kuitenkin hyvin miellyttävä ratsastaa ja se reagoi apuihin nopeasti. Varsinkin eteenpäinajavien apujen kanssa tulee olla tarkkana, ettei tamma kiihdyttele liikaa. Kun Mintun saa rauhoittumaan ja kulkemaan kuolaimella, on se varsin mukava poni jolta sujuu helposti helpon A:n liikkeet. Minttu saattaa kuitenkin yrittää hieman lintsata joten sitä ei saa jättää oman onnensa nojaan ja vain matkustaa satulassa. MInttu on pienestä ollut erittäin intohimoinen esteponi ja se tuntuu hyppäävän mitä tahansa mistä tahansa kulmasta. Tamma on erittäin innokas etenemään esteiden välillä ja sitä saakin pidätellä yleensä melkoisesti. Esteiden suhteen MInttu tuntuu olevan peloton ja hyppää hyvin myös maastoesteitä, tosin pientä sätkymistä saattaa esiintyä esteiden välillä jos puskissa on pelottavia mörköjä. Maastossa Minttu on hyvin energinen ja ei malta pahemmin seistä paikoillaan, vauhdikkaat laukkapätkät saavat tamman syttymään ja hidastaminen voi viedä oman aikansa.

Jälkeläiset
*10.12.2011 o. Llygedyn Caerdwyn (i. Criallt Euraid Merlod)
*30.01.2010 o. Llygedyn Cariadferch (i. Panther Dawn) - VWY-II
*01.10.2009 t. Llygedyn Ceri (i. Llygedyn Carus) - VWY-II, KTK-III, YLA2
*29.04.2002 o. April Hill's Mithril (i. Laavilan Mystic)
*31.01.2002 t. H.T. Black Angel (i. B.B. Angelwing)

AT Mistral
sektio D, 145 cm
Re 100 cm - Ko III B
Kilimanjaro
sektio D, 148 cm
Kilimanco
sektio D
Cappanut
sektio D
NW's Missy
sektio D, 141 cm
My Mistake
sektio D, 146 cm
NW's Angel
sektio D, 138 cm
Rockie's Black Dance
sektio D, 147 cm
Re 120 cm - III A

KTK II (74p.), VWY ktk IIIp.

Rosegarden's Black Moon
sektio D, 152 cm
GB Ch Black Hawk
sektio D
Rosegarden's Starlight
sektio D
Mikador
sektio D
Tuntematon ori
sektio D
Tuntematon tamma
sektio D

18.04.2012 Yleislaatuarvostelun tilaisuus
28 + 33 + 26 + 26 = 113p., YLA2

27.09.2010 VWY:n laatuarvostelu
6 + 6 + 5 + 20 + 5 = 42p. VWY-II

Kilpailut

04.09.2009 Greenwich, wD-tammat - 9/11 KUMA, JS
30.07.2009 Huvitutti, welshtammat - 10/11 KUMA, JS
04.07.2009 Svärjade, ponitammat - LKV3/10 IrtoSERT, JS
25.03.2002 Hepola, welsh D-tammat - 8/13 JS
19.03.2002 Jump Over The Moon, welsh C/D/PB-tammat - LKV3/7 KUMA, JS
03.02.2002 LT & Beden Stud, varsat aikuiskuvilla - 4/8
24.01.2002 Alcher Stud, muut varsat - 6/15 JS

30.10.2009 Barrier, 90 cm - 15/190 (ERJ-Cup)
11.07.2009 BR Team, Helppo B - 2/30
08.07.2009 BR Team, Helppo B - 5/30
07.07.2009 Barrier Stall, 60 cm - 3/20
06.07.2009 BR Team, Helppo C - 1/30
05.07.2009 Llygedyn Welsh, 130 cm - 1/13
05.07.2009 Llygedyn Welsh, 120 cm - 2/17
04.07.2009 Llygedyn Welsh, 130 cm - 2/13
04.07.2009 Llygedyn Welsh, 120 cm - 3/17
02.07.2009 BR Team, Helppo B - 4/30
03.07.2009 Llyhedyn Welsh, 130 cm - 2/13
03.07.2009 Llygedyn Welsh, 110 cm - 3/14
02.07.2009 Llygedyn Welsh, 120 cm - 4/17
01.07.2009 Llygedyn Welsh, 120 cm - 1/17
01.07.2009 Llygedyn Welsh, 110 cm - 1/14
30.06.2009 Llygedyn Welsh, 130 cm - 1/13
30.06.2009 Llygedyn Welsh, 120 cm - 1/17
29.06.2009 Llygedyn Welsh, 130 cm - 1/13
29.06.2009 Llygedyn Welsh, 120 cm - 4/17
27.06.2009 Gwen Ponies, 100 cm - 2/24 (ERJ)
27.06.2009 Gwen Ponies, Helppo B - 4/47 (KRJ)
26.06.2009 Gwen Ponies, 60 cm - 1/36 (ERJ)
26.06.2009 Llygedyn Welsh, 130 cm - 3/13
26.06.2009 Llygedyn Welsh, 120 cm - 2/17
25.06.2009 Tousle Roulet, 60-70 cm - 3/39
25.06.2009 Yavin Cobs/Tessa, 110 cm - 4/18
23.06.2009 Yavin Cobs/Tessa, 130 cm - 1/9
23.06.2009 Yavin Cobs/Tessa, 110 cm - 4/18
21.06.2009 Yavin Cobs/Tessa, 110 cm - 1/18
19.06.2009 Yavin Cobs/Tessa, 120 cm - 1/14
18.06.2009 Yavin Cobs/Tessa, 130 cm - 3/9
18.06.2009 Yavin Cobs/Tessa, 120 cm - 1/14
17.06.2009 Yavin Cobs/Tessa, 120 cm - 2/14
16.06.2009 Yavin Cobs/Tessa, 130 cm - 2/9
15.06.2009 Yavin Cobs/Tessa, 130 cm - 2/9
12.05.2002 YT Ulpukka, 70-100 cm - 4/10
08.05.2002 Pony Island, 80-100 cm - 1/28
04.05.2002 Myllymäen Talli, Helppo C - 2/20
01.05.2002 Siittola Capriolet, B-merkki - 3/10
27.02.2002 Siittola Blue Bell, 80-100 cm - 2/37
13.02.2002 Idan Talli, 60 cm - 2/14

Päiväkirjamerkintöjä
Minttu alkaa olla jo varsin iäkäs ja viimeisenä tavoitteena on päästä tamman kanssa vielä rotuyhdistyksen laatuarvosteluun. Onneksi kuitenkin Minttu on vielä teräksisessä kunnossa ja kuntoa löytyy suoritua erilaisista tehtävistä. Tämän tilaisuuden jälkeen Minttu siirtyy pysyvästi eläkkeelle ja pääsee laiduntamaan mummokaveriensa kanssa.
--
Olin tänään Mintun kanssa pitkällä maastolenkillä muutaman muun ratsukon kanssa. Tamma tuntui puhkuvan energiaa jo kun kiipesin selkää ja koko lenkki sujui varsin vauhdikkaissa merkeissä. Teimme monipuolisen retken metsissä ja pitkin peltojen reunoja, väliin mahtui myös muutama laukkapätkäkin. Lenkin jälkeen Minttu pääsi pesulle ja siitä tarhailemaan.
--
Aamuyöstä Minttu varsoi suloisen orivarsan. Varsominen sujui onneksi hyvin ja emä sekä varsa voivat hyvin. Varsalla kesti hieman tavallista pidempään löytää tiensä maitobaarille, mutta nyt ruokaileminen sujuu jo erittäin hyvin. Pikkuvarsa tulee hyvin todennäköisesti matkustamaan uuteen kotiinsa heti vieroituksen jälkeen.
--
Minttu alkaa pikkuhiljaa lopetella uraansa kilparadoilla. Tulostakin on syntynyt ja tamma on kerännyt kasaan montakymmentä voittoa ja sijoitusta. Pääpaino on ollut tamman kanssa esteillä, mutta myös koulukentillälin olemme ehtineet pyörähtämään. Tästä on hyvä ottaa rauhallinen lasku kohti mukavaa eläkettä.
--
Minttu varsoi keskellä päivää tarhaan hieman etuajassa kauniin tammavarsan. Äiti ja tuore varsa siirrettiin melko vikkelään talliin jossa ne saavat nyt viettää hetken aikaa ennen kuin pääsevät takaisin ulkoilmaan. Tammavarsa on erittäin hyvännäköinen ja uskon, että siitä kehittyy laadukas kilpaponi jos asiat sujuvat tulevaisuudessa hyvin. Nimekseen pikkuneiti saa Llygedyn Ceri.
--
Tamman kanssa ollaan treenailtu tasaiseen tahtiin ja tulostakin on syntynyt. Mintun ratsastettavuus paranee selkeästi kun sen kanssa jaksaa treenailla perusasioita mahdollisimman paljon. Ratsastuksen ohella Minttua on ohjasajettu ja jossai vaiheessa olisi tarkoitus kokeilla tammaa myös aisojen väliin.
--
Minttu on kilpaillut melko tasaiseen tahtiin ja hyviä tuloksia on syntynyt noin metrin radoilta. Tamman kanssa on tarkoitus nousta pikkuhiljaa myös suurempiin luokkiin. Jossain vaiheessa suunnitelmissa on myös ollut tamman astuttaminen. Sulhasena tulee ilmeisesti toimimaan oma poniorini Carus.
--
Mintun treenaamista ollaan jatkettu suunnitelmien mukaisesti ja tamma rupeaa pikkuhiljaa asennoitumaan työntekoon. Ensimmäisissä kilpailuissakin olemme jo ehtineet starttaamaan ja tästä on hyvä lähteä eteenpäin. Minttu on varsin mukava kilpakumppani.
--
Tamman kunnon nostamista ollaan jatkettu rauhalliseen tahtiin ja Mintun kanssa ollaan maastoiltu erityisen paljon. Aluksi tamma väsyi nopeasti, mutta jaksaa jo nyt paljon paremmin. Tänään kengittäjä kävi vaihtamassa osalle tallin poneista uudet kengät jalkaan.
--
Tallin uusimmat asukkaat ovat saaneet viettää melko leppoista laidunelämää ja niitä on liikuteltu harvakseltaan. Minttu tuntuu olevan varsin yhteistyöhaluinen kunhan tammalta ei vaadi liikaa. Kunto tammalla on varsin huono ja sitä onkin tarkoitus ruveta kohentamaan liikunnan ja ruokinnan avulla.
--
Tänään saapui ison rekan kyydissä kaksi hienoa ponitammaa takaisin ulkomailta. Kyseessä olivat Merrywood's Lilwen sekä CR Black Mist. Kumpainenkin tamma on jo saavuttanut aikuisen hevosen iän, mutta onneksi niillä on vielä monta vuotta elämää edessä.

Luonne © elen

Virtuaalihevonen :: A SIM-game horse

<