VIR MVA Ch Sunrise's Harmonica

"Mooni"
VH11-022-0087
Welsh (B), tamma, 135 cm
*23.04.2002 (4v. 23.04.2006)

Kasv. Sunrisetalli - Omist. elen (VRL-01863)

Re 110 cm - Ko III A
Showluokat (taso II)

VWY-II (45p.)
VIR MVA Ch
YLA2

Supreme Ridden Champion
Kantakirjattu I-palkinnolla (83p.)



Sunrise's Harmonica eli tutummin Mooni on 2000-luvun alussa toimineen Sunrisetallin kasvattama ponitamma. Ostin tamman sen kasvattajalta Moonin ollessa alle vuoden ikäinen, tamman seuraksi lähti myös tuolloin B-sektion ori Sunrise's Blaze Away. Mooni asusteli kanssani pitkään ja varsoinkin kerran ennen kuin päätin lähettää tamman ulkomaille erään ystäväni hoiviin. Mooni jäikin tuolle matkalle pitkäksi aikaa ja vasta hetki sitten sain aikaiseksi lähteä hakemaan tammaa takaisin kotiin. Suvullisesti Mooni edustaa hienoa vanhaa linjaa joka on lähes kadonnut nykypäivän ponien keskuudessa.

Luonteeltaan Mooni on hyvin kiltti ja lähes kaikkien käsiteltävissä. Tuntuu, että Moonia ei todellakaan pelota mikään vaan tamma menee sinne minne taluttaja tai ratsastaja pyytää. Seurustelusta ja rapsuttelusta Mooni tykkää erityisesti aamuisin ja aamutallin tekijä saattaa huomata jääneensä rapsuttelemaan kainaloon tunkevaa tammaa kesken ruokien jaon. Maasta käsin Mooni on helppo tapaus ja taluttaessa se kävelee rauhassa vierellä ilman sen kummempia kommervenkkejä. Harjauksesta ja muusta puunauksesta Mooni tuntuu yleensä nauttivan täysin siemauksin ja seisoo järkähtämättä paikoillaan. Mahan alta harjatessa tamma saattaa hieman viskoa häntäänsä ja luimistella korviaan, mutta tämä johtuu ainoastaan kutiamisesta. Kuljetuksen suhteen Mooni on melko ongelmaton, joskus tamma miettii hetken ennen kuin kiipeää lastaussiltaa pitkin kyytiin. Kotitallilla Mooni on niin sanotusti pomminvarma tapaus, kuitenkin kilpailuihin lähdettäessä tamma tuntuu saavan lisää energiaa ja kilpailupaikalla se saattaa steppailla ja innostuneisuus näkyy myös tamman muusta käytöksestä sekä ilmeestä. Esiintymistä Mooni rakastaa ja kilpailuissa tamma antaa aina itsestään vähintään 100%.

Satulan alla Moonin vauhdikkaampi puoli tulee esiin. Ratsastajan noustessa tamma seisoo hyvin paikoillaan, mutta lähtee pienimmästäkin avusta liikkelle. Eteenpäin ajavia apuja ei todellakaan tarvitse käyttää paljoa. joskus Mooni tuntuu jo reagoivan pelkkään ajatukseenkin. Mooni on kulkee parhaiten rauhallisella ratsastajalla joka antaa tammalle avut selkeästi ja omaa rauhallisen istunnan. Kuolaimelle Mooni hakeutuu luottaessaan ratsastajansa käteen ja kun ratsastajan jalat ovat kunnolla tamman ympärillä. Mooni jaksaa tanssahdella erilaisia koulukiemuroita kiitettävästi ja se omaa hyvän työmoraalin oltiin sitten maneesissa tai kentällä missä tahansa säässä. Esteillä Mooni vaikuttaa enemmän pomppivalta kumipallolta kuin avuilla olevalta esteponilta. Tamma innostuu hypätessä todella paljon ja saattaa joskus unohtaa kuunnella ratsastajaansa. Varsinkin esteelle lähestyessä Moonilla on tapana kiihdytellä varsin kunnioitettaviin nopeuksiin joka saattaa joskus aiheuttaa huonoja hyppyjä. Moonin ollessa hyvin kuulolla ja ratsastaja aktiivisena pidätteiden kanssa on Mooni erittäin hyvin hyppääjä ja nopea esteiden välissä.

:: Polveutuminen & sukutaulu

Sunrise's Never Roguish
Welsh (B), 135 cm
Re 110 cm :: Ko III A

KTK II (71p.)
Rhodiamant VA
Welsh (B), 135 cm
Time Player
Welsh (B), 135 cm
Gone With The Sin
Welsh (B), 135 cm
Never Quake
Welsh (B), 132 cm
Never Too Late
Welsh (B)
Good Night IV
Welsh (B)
Sunrise's Aurora Borealis
Welsh (B), 134 cm

VIR MVA Ch, KTK III (68p.)
Ch Appletree's Andromeda
Welsh (B), 135 cm
Arecas Aristotle
Welsh (B), 125 cm
Moonbeam - KTK III
Welsh (B), 126 cm
Blurry VA
Welsh (B), 135 cm
Carmen's Blur
Welsh (B)
Burning Brighter - KTK II (78p.)
Welsh (B), 133

Moonin isä on Sunrisetallin kasvattama B-sektion ori Sunrise's Never Roguish joka menestyi aikanaan hienosti näyttelykehissä. Tämän lisäksi 135 cm korkea ori kilpaili esteradoilla. Sunrise's Never Roguish on kantakirjattu upeasti II-palkinnolle poniorien kantakirjaan. Siitoksessa ori on jättänyt viisi varsaa Moonin lisäksi. Näiden joukossa on erittäin hienoja kilpaponeja. Rhodiamant VA on Virtuaalisiittola Amadeuksen kasvattama poniori. 135 cm korkea ori asui elämänsä aikana muunmuassa Rocky Mountainissa. Jalostuksessa se on jättänyt jälkeensä kantakirjaorin C'Rockawayn ja muita hienoja poneja. B-sektion ori Time Player oli 135 cm korkea rautias ori joka vaikutti Hopeafarmilla suurimman osan elämästään. Time Player oli hyvä hyppääjä ja se menestyi alle metrin luokissa hienosti. Gone With The Sin on minulle melko tuntematon tamma. Se on tietojeni mukaan Sanna P.:n maahantuonti ja pääasiassa vaikutti Virtuaalisiittola Amadeuksessa josta se siirtyi Delight Stableen. 135 cm korkea tamma myös kilpaili satunnaisesti este- ja kouluradoilla. B-sektion ponitamma Never Quake vaikutti elämänsä aikana Sunrisetallin siitostammana ja jätti oman jälkensä tämän sektion poneihin. Tuontisukuinen tamma oli melko pienikokoinen, vain 132 cm ja luonteeltaan varsin mukava.

Sunrise's Aurora Borealis on myöskin Sunrisetallin kasvattama poni. 134 cm korkea kimo tamma asui koko elämänsä kasvattajansa luona ja se oli ilmeisesti myös melko merkittävä tekijä tallin B-sektion kasvatuksessa. Tamman jälkeläisiin lukeutuu mm. I-palkinnon kantakirja-ori Sunrise's Thunderbird (i. Adolwyn Tarantellica). Aurora Borealis menestyi myös itse hienosti kilparadoilla sekä näyttelykehissä. Tamma onkin virtuaalinen muotovalio sekä kantakirjattu III-palkinnolle. Champion-tittelin ansainnut Appletree's Andoromeda on monen tuntema komea kimo ori joka on alunperin syntynyt Hevos- ja ponitila Appletreen tallissa. 135 cm korkea ori vaikutti elämänsä aikana melko monessa tallissa, mutta suurimman jäljen se jätti varmasti Coralleen sekä Neilikkaan. Andromedan isä on Appletreen maaahntuoma ja Startallin omistama upea Arecas Aristotle joka on Startallin B-kasvatuksen kantaoreja. Moonbeam on yksi näitä melkoisen legandaarisia B-sektion ponitammoja, senkin on aikoinaan maahantuonut Appletree. Tamma on kantakirjattu III-palkinnolle ja sen varsoihin lukeutuu mm. C'Ballette, CR Barracuda ja AT Moonlight. Blurry VA on Virtuaalisiittola Amadeuksen kasvattama B-sektion tamma joka on 135 cm korkea. Tamma vaikutti suurimmalti Sunrisetallin kasvatukseen ja kilpaili satunnaisesti esteradoilla.

:: Jälkeläiset & siitoskäyttö

*05.05.2012 o. Cedion Rhewllyd Alawn (i. Anfarwol Rhewffwr Auraidd)
*13.03.2012 o. Raleigh (i. Robin WS)
*01.10.2011 t. Cedion Faery Princess (i. Cedion Fairy Lustre)
*11.09.2010 t. Cedion Eres Heledd (i. Finnegan Petrock BT) - Champion
*00.00.200X t. Merrywood's Monique (i. Merrywood's Roquefort)

:: Meriitit

VWY:n laatuarvostelutilaisuus 27.12.2010
8,5 + 5 + 4,5 + 22 + 5 = 45p. VWY-II

Yleislaatuarvostelun tilaisuus 24.08.2011
36 + 31 + 34 + 32 = 133p. YLA2

Ponikantakirjan tilaisuus 25.10.2011
20 + 21 + 20 + 22 = 83p. KTK-I
Hyvä pitkä kaula ja tiivis runko. Hyvä tammaleima, rotutyyppi wpb:mainen. Hyvin erottuva säkä. Piirteetön lapa. Kantava lanne. Pitkä lautanen ja korkea hännäntyvi. Hyvät jalka-asennot

:: Kilpailukalenteri

Esillä ainoastaan sijoitukset ja/tai luokkavoitot!

Mooni kilpailee showkilpailuissa Riding Class - tasolla II

Riding Classes
18.10.2011 WPRC (kaikki sektiot) - 2/8 Reserve Ridden Champion II

02.09.2010 Aelwen Welsh (kaikki sektiot) - 1/16 Ridden Champion I
30.08.2010 Llygedyn (A, B, PB) - 1/16 Ridden Champion I
31.08.2010 Llygedyn (A, B, PB) - 1/16 Ridden Champion I
26.08.2010 Trystan (kaikki sektiot) - 2/16 Reserve Ridden Champion I
24.08.2010 Trystan(kaikki sektiot) - 2/16 Reserve Ridden Champion I
22.08.2010 Fontanelle Park(kaikki sektiot) - 2/16 Reserve Ridden Champion I
21.08.2010 Riiviöt (kaikki sektiot) - 2/10 Reserve Ridden Champion I
19.08.2010 Fontanelle Park (kaikki sektiot) - 2/16 Reserve Ridden Champion I
18.08.2010 Fontanelle Park (kaikki sektiot) - 2/16 Reserve Ridden Champion I
14.08.2010 Llygedyn (A, B, PB) - 1/16 Ridden Champion I

Muut kilpailut
18.09.2010 Paraatiponit, 80 cm - 1/23
16.09.2010 Paraatiponit, 80 cm - 1/23
15.09.2010 Paraatiponit, 100 cm - 4/23
15.09.2010 Paraatiponit, 90 cm - 3/23
14.09.2010 Paraatiponit, 90 cm - 4/23
14.09.2010 Paraatiponit, 80 cm - 3/23
13.09.2010 Paraatiponit, 80 cm - 2/23
11.09.2010 Paraatiponit, 80 cm - 4/23
10.09.2010 Paraatiponit, 80 cm - 2/23
09.09.2010 Paraatiponit, 90 cm - 2/19
09.09.2010 Paraatiponit, 80 cm - 3/18
08.09.2010 Paraatiponit, 90 cm - 1/19
07.09.2010 Paraatiponit, 90 cm - 2/19
06.09.2010 Paraatiponit, 100 cm - 2/19
05.09.2010 Paraatiponit, 90 cm - 3/19
05.09.2010 Paraatiponit, 80 cm - 3/18
04.09.2010 Paraatiponit, 90 cm - 3/19
04.09.2010 Paraatiponit, 80 cm - 3/18
03.09.2010 Paraatiponit, 100 cm - 3/19
03.09.2010 Paraatiponit, 90 cm - 4/19
03.09.2010 Paraatiponit, 80 cm - 3/18

27.09.2010 WPRC, Helppo A - 4/16
26.09.2010 WPRC, Helppo A - 3/18
26.09.2010 WPRC, Helppo A - 1/16
25.09.2010 WPRC, Helppo A - 4/18
24.09.2010 WPRC, Helppo A - 3/18
24.09.2010 WPRC, Helppo A - 4/16
19.09.2010 Paraatiponit, Helppo B - 1/23
18.09.2010 Paraatiponit, Helppo B - 3/23
14.09.2010 Paraatiponit, Helppo B - 4/23
14.09.2010 Paraatiponit, Helppo C - 1/23
11.09.2010 Paraatiponit, Helppo B - 1/23
11.09.2010 Paraatiponit, Helppo C - 1/23
04.09.2010 WPRC, Helppo B - 4/31
04.09.2010 Paraatiponit, Helppo B - 2/29
03.09.2010 Paraatiponit, Helppo B - 3/29
03.09.2010 Paraatiponit, Helppo C - 1/26
02.09.2010 Paraatiponit, Helppo B - 5/29
01.09.2010 Paraatiponit, Helppo C - 1/26
31.08.2010 Paraatiponit, Helppo C - 2/26
30.08.2010 Paraatiponit, Helppo B - 1/29
29.08.2010 Paraatiponit, Helppo B - 4/29
27.08.2010 Paraatiponit, Helppo B - 3/29

Näyttelyt
VIR MVA Ch-arvonimi myönnetty 12.11.2010
Champion-arvonimi myönnetty 13.10.2010

10.10.2010 Biscuit Ponies - LKV1/12 MVA-SERT (BIS1), JS (pt. Terhi N.)
17.09.2010 Fiktio - LKV2/12 IrtoSERT, JS (pt. shonna)
11.09.2010 WPRC - LKV1/9 MVA-SERT (BIS3), JS (pt. Kati S.)
22.08.2010 Riiviöt - LKV1/12 MVA-SERT (BIS5), JS (pt. Isla J.)

Valmennukset & päiväkirjamerkinnät
Kouluvalmennus - Moonilla oli erittäin hyvä päivä, tamma työskenteli koko valmennuksen ajan ahkerasti ja halukkaasti. Löysitte heti alusta lähtien yhteisen sävelen, ja sait tamman työskentelemään haluamallasi tavalla antaen kuitenkin sille samalla omaa tilaa. Alkulämmittelyt olivat hieman sitä tuntuman hakemista, mutta varsinaiseen harjoitteluun päästäessä oli tammakin jo lähes sulaa vahaa. Kaikki siirtymiset olivat erittäin sujuvia, reaktioaika apuihin oli Moonilla hyvin pieni. Olette selvästi työskennelleet ennenkin yhdessä, ja tältä näkemältä potentiaaliakin riittää. (Valmentajana Quinton)

Kouluvalmennus - Tämänkertainen valmennuskerta keskittyi pääasiassa ratsastusradan teiden seuraamiseen. Mooni tuntui olevan hieman laiskalla päällä, mikä oli ehkä vain plussaa harjoituksen näkökannasta. Tunnin alkupuolella tammalla tuntui olevan hieman vaikeuksia käsittää, että se kulman ratsastaminen todella tarkoittaa että kulmaan mennään. Pienen puomien kanssa toteutetun western-tyyppisen harjoitteen jälkeen alkoivat Moonin kyljet kuitenkin toimia, ja lopputunnista ratsastittekin jo hienosti erilaisia ratsastusradan teitä sieltä, mistä pitikin. (Valmentajana Quinton)

Kouluvalmennus - Keskityimme tässä valmennuksessa lähinnä lisättyjen ja koottujen askellajien löytämiseen. Reippaalla Moonilla ei ollut ongelmaa lisättyjen askellajien löytymisessä, ja reippaasti pitkin askelin kulkeva tyttö olikin hyvin näyttävä näky. Kootuissa askellajeissa, erityisesti laukassa, oli hieman enemmän hakemista - tai no, koottu askellaji kyllä löytyi mutta sen pitäminen oli ongelma. Erityisesti, jos koititte ratsastaa muualla kuin kaviouralla. Työskennelkää tämän parissa, sillä lipsumisesta huolimatta oli selvää, että Mooni kyllä tietää mitä siltä halutaan. Eri asia on se, haluaisiko reipas tamma aina kulkea rauhallisempaa tahtia. (Valmentajana Quinton)

Estevalmennus - Alkuverryttelyjen jälkeen aloimme kertaamaan helpon B askelia. Huomasi että Moonilla olisi ollut menohaluja vähän nopeampaan hommaan, keskilaukkaan siirtyessä ratsastaja joutui pidättämään ohjista melkoisesti. Lennokkuutta kuitenkin riitti, ja ratsukon yhteistyö toimi muuten oikein hyvin. Annoin vielä muutamia ohjeita vastaisuuden varalle, jos tuntuu että ponilla on liigaa energiaa, ja lopettelimmekin sitten jo. (Valmentajana Cilla)

Estevalmennus - Moonilla treenattiin tänään kouluratsastusta. Keskityimme lähinnä pohkeenväistöön ja siirtymistä peruutuksesta suoraan raviin. Jälkimmäisen tekemisestä piti muistuttaa muutaman kerran, ennen kuin se sujui ilman virheitä, pohkeenväistön kanssa sen sijaan ei ollut mitään ongelmia. Otimme loppukevennykseksi pari puomin ylitystä ennen kentältä poistumista. (Valmentajana Cilla)

Estevalmennus - Mooni oli heti valmennuksen alusta asti pirteä ja tuntui innostuksestaan huolimatta olevan hyvin kuulolla - siis täydellinen aika harjoitella sarjojen hyppäämistä! Ensimmäiset esteet pystytin pieniksi, jotta saisitte onnistuneita suorituksia lämmitellessänne. Isommille esteille siirryttäessä lähestymisenne olivat hetkittäin hieman levottoman oloisia, minkä tähden lisäsin sarjan alkuun puomin avustamaan ponnistuspaikan katsomisessa. Mooni hyppäsi näyttävästi, mutta näytti hetkittäin epäröivän oliko hyppy sitä mitä sinä olit hakemassa. Uskalla siis kehottaa tammaa reippaasti juuri ennen estettä. Muuten toimitte hyvässä yhteistyössä. (Valmentajana Quinton)

Estevalmennus - Treenailimme esteiden rauhallista lähestymistä, mikä kuulemani mukaan on Moonin ongelmakohta. Ensi alkuun tamma kuumuikin ihan kiitettävästi ja hypyillä oli enemmänkin pituutta kuin korkeutta. Harjoittelimme esteiden lähestymisiä eri etäisyyksille asetettujen kavalettien kanssa, jolloin Moonin täytyi keskittyä omiin jalkoihinsa eikä sillä ollut aikaa intoilla lähestyvästä esteestä. Lisäksi laitoin teidät lähestymään estettä niin, että teitte viime hetkellä kaarroksen esteelle, jolloin turhaa vauhtia olisi helpompi hillitä. Kumpikin treeni sujui suht hyvin, mutta näitä kannattaa ehdottomasti harjoitella kotona jotta jarrut löytyisivät myös ilman apuvälineitä. (Valmentajana Quinton)

Estevalmennus - Harmonica tuli maneesiin hieman jännittyneenä, Elen kertoi että tammalla ei oltu hypätty muutamiin päiviin ollenkaan joten jännitys johtui siitä. Olimme muutaman hoitajan kanssa pystyttäneet maneesiin esteradan jossa korkein este oli 100cm. Elen joutui alussa pidättelemään Moonia hieman, sillä ponilla oli vähän liiankin kova hinku hyppäämään. Ratsukko kuitenkin selvitti radan hienosti, ja loppukäyntien aikana Elen kiitti mukavasta valmennustunnista - saimmehan myös ponin turhat menohalut pois. (Valmentajana Cilla)

Estevalmennus - Olin pystyttänyt Elenille ja Moonille metrin radan. Mooni tanssahteli radan läpi itsevarmoin askelein, ja ratsastajan sekä ratsun yhteistyö oli miltei täydellistä. Ainoastaan sarjan kohdalla oli pientä haparointia, mutta kiitos ratsastajan nopeiden apujen Mooni selvitti sen ilman pudotuksia. Annoin ratsukolle luvan loppukäynteihin. (Valmentajana Cilla)


Virtuaalihevonen